1. No ensin voisin kertoa elämästäni näin yleensä. Asun Veikkolassa omakotitalossa äidin ja koirien kanssa. Lukiosta en ole vieläkään päässyt läpi, yksi nelonen on liikaa kemiasta. Keväällä saan sen uusittua toivottavasti, niin saan sen lakin sitten neljässä vuodessa, heh. Jaan nyt työkseni postia, ja vaikka se on aika tylsää, niin kunto kasvaa rappuja ravatessa. Koirat syö ajasta ison osan, ja muu kuin koiriin liittyvä elämä on vähenemään päin. Toivoisin, että olisi enemmän aikaa vietettäväksi kavereiden kanssa, mutta koiraharrastukset on vain vetäneet mukaansa, ja tunteja vuorokaudessa aivan liian vähän.

 

2. Olen aina ollut harrastaja sorttia. En osaisi varmaankaan elää ilman "täyspäiväistä" harrastusta. Olen tanssinut, ratsastanut, voimistellut, ja viimeksi harrastin kilpauintia vuosia. Altaan pohjan kaakeleita tuli tuijoteltua jopa pari kertaa päivässä, 3v. sitten lopetin uimisen, enkä sen jälkeen ole jalallakaan astunut uimahalliin. Melko radikaalia, mutta jos en pysty jotain tekemään täysillä, niin en tee sitten ollenkaan.

 

3. Tuntuu siltä, että koirista olisin löytänyt sellaisen loppuelämän harrastuksen. En voi kuvitella kyllästyväni tähän koskaan, on niin paljon kaikkea kokeiltavaa, ja loputtomasti saavutettavaa.  Aina jää nälkä tehdä vain lisää ja lisää. Muistan uinti aikoina miettineeni agility/ratsastus päivinä aina, että ihanaa päästä agilityyn tai tallille, ja pidin sentään uimisestakin kovasti. Sama tunne on vieläkin ennen treenejä :)

 

4. Toimin meidän seurassa myös agilityn ohjaajana, ja tokokurssejakin olen pari pitänyt. Alkuun ohjaaminen jännitti kovasti, ja suostuinkin mukaan lähinnä siitä syystä, että olisi tuntunut luovuttamiselta kieltäytyä. Halusin haastaa itseni, ja kokeilla rajoja. Tuntui pelottavalta ohjata paljon vanhempia ihmisiä, kun itse olen vielä aika pieni (:D) Kouluttajana toimiminen paljastui kuitenkin tosi kivaksi puuhaksi, ja se antaa itsellekin todella paljon.

 

5. Olen tavallaan aika laiska, mutta tavallaan en. Jos en oikeasti halua jotain, niin en mitään sen eteen teekkään. Jos haluan jotain, niin panostan täysillä. Joku voisi sanoa, että olen hiljainen, toinen taas, että puhun paljon. Toisinaaan lenkkeilen ja treenaan paljon, toisinaan makaan päiviä perunana sohvalla. Jonkinlainen tasapaino on kokonaan hukassa.

 

6. Tunnustan lelliväni Moonaa ilman muuta syytä, kuin että se on söpö ja pehmoinen. Katselen telkkaria Moonamuru kainalossa, ja rapsuttelen ja halittelen sitä, jos se näyttää haluavan huomiota. Illalla se tulee viereen antamaan hyvän yön pusun, ja vaatimaan muutamaa rapsutusta, aamulla kun olen herännyt, änkee Moona taas kainaloon ennenkuin nousen ylös. Sitten Moona jää vielä lämmitetylle paikalle jatkamaan unia. Leikitään myös ihan muuten vaan siällä, vain koska se on hauskaa.

 

7. Etsin kaikelle aina selityksiä, tapahtui niin, koska joskus kävi näin, jne. Koitan aina etsiä syytä Moonan virheille esim. tokossa, ja vaikka se onkin selittelyä, niin uskon, että epäonnistumiset ovat aina syytä jostakin koulutuksellisesta virheestä, tai seurausta jostain muista syistä. Tämä on tavallaan hyvä asia, koska on helpompi lähteä korjaamaan asioita, kun tietää mistä ne johtuvat. Pohdin muutenkin paljon meidän onnistumisia ja epäonnistumisia eri lajeissa, parasta on, kun itse oivaltaa ratkaisun ongelmaan, tai opettamis tavan jollekin asialle. Jos saisi aina valmiiksi pureskellun vastauksen ongelmiin, jäisi suurin osa tiedosta oppimatta. Toki pitää osata sopivasti kuunnella viisaita, mutta omaa ajattelua ei saisi koskaan unohtaa.

 

8. En suutu ollenkaan helposti, ja jos suutun niin ärsyyntymisen/turhautumisen kautta, enkä aina näytä suuttumustani. Yleensä olen hyväntuulinen ja positiivisella mielellä. Tulen parhaiten toimeen avointen ja puheliaiden ihmisten kanssa. Enää en jaksa keksiä mitään satunnaisia asioita, nyt riitti!

 

Siinä on sepustusta ihan riittävästi, vihdoin on haasteeseen vastattu, eikä tarvitse siitä enää stressata, että milloin jaksan vastata.. Silmät lurppaa siihen malliin, että kohdissa 1-8 ei välttämättä ole mitään järkeä.