Moona

 

Virallisesti: Lapintähti Dolina

Syntynyt: 24.11.2009

Rotu: Bordercollie

Harrastukset: toko (AVO1), agility maxi1 (1xnolla), haku, koiratanssi HTM (oikeus avoon)

Terveys: Lonkat A/A, kyynärät 0/0

 

Miksi bordercollie?

Halusin oman koiran. Ihan ikioman uskollisen ystävän, joka seuraa mukana minne ikinä matkani viekään. Koiran jonka voin kouluttaa ihan niinkuin itse haluan, ja jonka epäonnistuneesta koulutuksesta voisin syyttää vain ja ainoastaan itseäni. Salainen haaveeni on pitkään ollut käyttölinjainen saksanpaimenkoira, mutta haave se tulee varmasti aina olemaankin. Halusin nopean rodun agilityyn, sillä haluan edes teoriassa mahdollisuuden pärjätä myös kolmosissa. Rodun piti olla maxi, ja mielellään paimenkoira. Vaihtoehtoja ei ole paljon, ja päädyinkin miettimään belgin ja bortsun väliltä. Äiti torppasi belgi idean totaalisesti, ja jäljelle jäi bortsu. Bortsu tuntui ihan pöjältä ajatukselta, sillä olen aina inhonnut pitkiä karvoja. Bortsun ulkonäkö on myös aika sylikoiramainen, ainakin jos vertaa siihen sakuun. En ollut ikinä kuvitellutkaan omistavani bortsua, koko rotu oli melkein lipunut näkymättömänä oshitseni. Hankin kuitenkin paljon tietoa bortsuista, ja se kuulosti aika täydelliseltä rodulta. Tarkoitus oli tavata vielä erilaisia bortsuja, mutta toisin kuitenkin kävi. Moo on varmasti "elämäni koira", ja uskomattoman rakas kulta pylly.

 

Sika säkissä..

..tai ainakin kuva siitä. Jouluna 2009 sain kummallisen paketin lahjaksi äidiltä, jätesäkki teipattuna kiinni. Tuli ihan totaalisena yllärinä, että paketista löytyi koiran peti + paljon muuta koiranpennun roinaa. Sokerina pohjalla paperille printattu kuva pienestä nyytistä. Sillä hetkellä olin todella onnellinen, mutta ei kestänyt kauan tajuta, että en saanutkaan itse tarkasti valita pentuani, vaan se oli ostettu jo. Muutama viikko oli pennun hakuun, ja arvelutti kyllä suuresti minkälainen sika sieltä tulee, mutta en voi kieltää ettenkö olisi myös iloinnut pennun tulosta. Luulin että äidin taivuttelu oli vielä kesken, olin siis todella väärässä. Ensitapaaminen Moonan kanssa oli unohtumaton. Häkin oven auettua Kemin lentokentällä, se suorastaan syöksyi tutkimaan kaikkea. Pieni lentokenttä oli tyhjillään, joten Moona sai hepuloida ympäriinsä. Se ei pelännyt minua ollenkaan, ihan kun olisi jo ennestään tuntenut. Se repi heti lahkeita ja taisteli tulisesti remmistään sen kaulaan saatuaan. Muistan ihmetelleeni tätä, mutta sehän vaan leikki taistelemalla hihnasta. Touhailun jälkeen se vaipuikin jo uneen viereeni lentokentän penkille. Kotona pitkän matkan jälkeen se veti kunnon rallit ja leikki uusilla leluillaan, ei ollut ikävä emon luo. Moona oli todella rohkea ja avoin napero. Jo pienenä se jaksoi touhuta loputtomasti ja opetella uusia asioita - myös niitä tuhmuuksia.

 

Kyllä, Moona on kasvanut isoksi

Usein kuulen Moonasta sanottavan, että sillä ei ole ihan kaikki inkkarit kanootissa, tai jotain muuta vastaavaa. Viimeksi eilen se oli "Kelju Koo Kojootti", lie mistä moinen nimitys. Totta kyllä on, että Moona on jopa bordercollieksi aika hullu, mutta se juuri tekee Moonasta Moonan. Sen voi yllyttää mihin vain, tai oikeastaan ei se tarvitse yleensä yllytystä sen omituisille keksinnöille. Moona on myös viisas, tai älykkyydestä voisi puhua ehkä luontevammin. Se oppii todella helposti "Monkey see, monkey do" menetelmällä, agilityesteet se on oppinut näin, niinkuin myös ovien avaamisen. Kerran fyssari käynnin lopuksi, kun Moona oli herännyt raukeasta horroksestaan, päätti se varoittamatta avata huoneen oven ja käydä vierailulla viereisessä eläintarvike liikkeessä, eihän sille voinut muuta kuin nauraa, se osuu aina kahvaan ja ovi aukeaa myös siäänpäin tarvittaessa.. Moonassa on sopivasti nöyryyttä, kun sen saa vain kaivettua esiin, mutta se osaa olla myös kiero ja dominoiva. Vaikka se onkin hullu, niin se osaa myös rauhoittua, jos ei ole tekemistä tarjolla, tai helposti kehiteltävissä. Suuressakin vilinässä se rauhoittuu nokosille, samoin kuin junassa tai bussissa, mutta sitten taas agilitykentällä tai autossa ei, sillä agilityssä pitää tuijottaa radalla olevaa koiraa, ja autossa on ihan pakko laskea ohimenevät autot. Enkka on 6h väsymätöntä laskemistyötä autossa, huoh. Ihmisille Moona on todella herttainen, mutta jos rapsutus lakkaa niin tökkiminen alkaa. Koiria kohtaan Moonaa voisi kuvata ylimieliseksi, jos tullaan iholle, niin on oikeus napsasta vähintäänkin ilmaa, muutoin toiset koirat eivät ole edes olemassa Moonan maailmassa. Tuttujen koirien kanssa se tulee oikein hyvin toimeen, mutta vieraiden kanssa on suuri todennäköisyys, ettei tule. Sillä on jonkin verran dominanssia, ja sitten epävarmuus siihen päälle. Rauhassa tutustuttamalla hvyäksyy vieraan koiran, mutta ei siis mikään koirapuistokoira. Leikkii joidenkin kanssa, jos sitä sattuu huvittamaan.  Lapsia se rakastaa ylikaiken, ja täten luulen, että se kokee olevansa enemmän kuin koira, mutta ei nyt kuitenkaan ihan aikuisenkaan tasolla, joten se samaistuu siis lapsiin! ;o) Moonan mielestä parasta on leikkiminen mun kanssa, ja kalojen jahtaaminen vesiltä. Kauhistuksia ovat valjaat ja kynsiä sattuu ihan kamalasti jos leikataan. Kaikinpuolin Moona on ihana, enkä olisi parempaa koiraa voinut toivoa.

 

Moona harrastuskoirana

Moona elää "töille", oli se sitten mitä vaan tekemistä, puhallella kuplia vesikuppiin tai etsiä ihmisiä metsästä. Moona on aina ollut helposti motivoitavissa mihin vain, ihan pentuajoista lähtien. Toki ollaan tehty valtavasti töitä yhteistyön eteen, mutta olen tähän mennessä onnistunut aina kun olen opettanut edes jotenkin päin oikein. Tokoilu on mennyt jopa helposti, jos niin voi seanoa. Moonan kanssa ajattelin harrastavani tokoa lähinnä huvikseni leikkimielisesti, koska ajattelin sen olevan avain arjen tottelevaisuuteen, toisin kuitenkin kävi. Toko on yllättävän koukuttava laji, vaikka en myönnäkään pitäväni pilkun viilaamisesta (tai no ehkä ihan vähän). Toko on kuitenkin tuntunut lajeista helpoimmalta Moonan kanssa, koska siinä on niin selkeät säännöt ja virettä on helppo säädellä sopivaksi. Agility on suuri haaste vireen kannalta, koska Moona lämpenee tosi helposti. Alussa mokasin auktoriteetin kanssa aika pahasti, ja sen tuloksena Moona luuli olevansa agikentän kingi. Agilityssä on kuitenkin ideana mennä parina, ja tehdä yhteistyötä. Moona lähinnä perseili ja treeneistä tultiin aina pylly mustelmilla, siis kyllä se teki, mutta aivot heitti kuperkeikkaa. Se napsi, tai sitten irtosi tekemään mahdollisimman paljon esteitä. Paljon ollaan edistytty, ja nykyään meidän meno näyttää oikein hienolta. Se saa kehuja hyvästä työskentelystä, ja nopeuskin on huippu luokkaa. Moona on erityisen herkkä ohjattava, mikä tuo myös omat haasteensa sen kanssa. Pk-lajeista harrastellaan hakua, sekä ollaan kokeiltu jälkeä. Jälki oli ohjaajan mielestä tylsää, ja koirakin on luontaisemmin ilmavainuinen. Haussa Moona on aika totinen, ja ottaa hommansa vakavasti. Uskon että siitä tulee ihan hyvä hakukoira, kunhan edetään kärsivällisesti. Se käyttää nenää ja etsiminen itsessään on sille palkitsevaa, ja ihmisrakkaudesta on myös ollut hyötyä.