© Henriikka Havukunnas

Kiireistä on ollut, siksi on päivittely jäänyt. Tapahtuu niin paljon, ettei millään jaksaisi niitä pistää ylös, kun asioita on niin paljon. Sitten ne omat oivalluksetkin unohtuu jonnekin, höh.

Mutta iloisin uutinen on Rasmuksen nollavoitto kolmosissa. Siis mitäh? Niin että ensimmäinen nolla kolmosista ja voitto kaupanpäälle? Vaikeaa uskoa, mutta totta. Kisaajia oli vähän, ja nollia vain kaksi. Fiilis oli mitä mahtavin, vaikka luulin että tultiin viitosella maaliin, mutta ei siitä puomin alastulosta tullutkaan sitten virhettä. Oli kyllä mukavaa mennä vanhan tutun Rasmun kanssa, tuntui niin turvalliselta. Ei paineistunut kontakteilla ei, mutta ne oli kyllä aika piip. Mutta ihan tietoisesti hylkäsin ne 2on2offit, pääasia että on kivaa. Videotakin on katsottavaksi tältä paremmalta radalta, huonompaa en laittanut, ettei tarvii sitä muistella ;) Kiitos videoinnista Gunnelille!

 

 

Moonallakin oli kisat, ja kartutettiin hyllysaldoa kahdella. Moona oli oikeen hyvä, lähdössä istumis tappelut vaihdettiin hipsimis seisomiseen, enkä kadu. Se istumaan pakottaminen vain kiihdytti sitä, ja lopulta oltiin molemmat ärsyyntyneessä mielentilassa, se ei ollut hyvä se. Olis sen saanut rauhallisestikin vaadittua istumaan, mutta kiireessä kisoissa se ei onnistunut, kun ei ole aikaa siellä rauhassa vaatia. Tavallaan nyt luovutin sille, mutta joskus on vain parempi jatkaa matkaa sopuisasti, ilman että tekee kaikesta niin suurta numeroa. Se seisoo nyt suurinpiirtein siinä mihin jää, ja sillä hyvä. Ekalta radalta jäi oikeen hyvä fiilis, vaikka kahdessa paikassa vaihtui suunnitelmat, en osannut viskiä, enkä kerennyt todellakaan sylivekkaamaan lopussa, mutta vaikka olin huono enkä osannut, niin Moona odotti kiltisti mun ohjeita, eikä sinkoillut miten sattuu. Toisella radalla sama alku, ja mokasin sen siis kummallakin radalla, tyhmä minä en tajunnut, että olis pitänyt olla ykkösen ja kakkosen välissä ottamassa vastaan, että rytmis pelittäis, mutta ei voi vaan mitään enää. Lisäksi hätäinen vekki vei Moonan A:n sijasta puomille, että peukut mulle taas siitäkin. Samoin putken jälkeen juoksin jossa ihan väärällä linjalla, ja pilasin sujuvan irtoamisen putken jälkeen hypyille. Olihan siinä oikein hyviäkin kohtia, ja Moona antoi taas parhaansa. Se Moonan panos kyllä lämmitti mieltä, eikä oma surkeuskaan hirveästi harmittanut. Kehityn ihan varmasti kun saadaan vain kisoja alle, ja opin pikkuhiljaa arvioimaan mihin on mahdollista ehtiä. Pikkuhiljaa vain eteenpäin, kyllä vielä joskus kaikki asiat saadaan onnistumaan samalla radalla ;) Tästäkin on video, kiitos Inarille kuvailusta. picasaweb.google.com/105366327241762753903/20120129_AgilityLohja_SenniJaMoona

Liuhtojen treenit on menneet myös oikein hyvin. Siellä aina huomaa kuinka kokematon on vielä ohjaajana, mutta samalla saa myös onnistumisia, ja jopa kehujakin. Treenilista kasvaa, ja uusia ajatuksia herää. Kuinka mukavaa, ja enää 4 kertaa jäljellä :( Eilen Moona sai olla kentän laidalla häkissä pakkasen takia, ja vähän etukäteen pelkäsin miten se siellä on tällä kertaa, kiljuu vai nukuu?? Mutta se oli ihan kiltisti ja rauhassa, tein uuden huomion. Jos sitä vähänkään pakottaa menemään häkkiin, se saa siellä raivarin, metallihäkistä vääntyy melkein ovi sisään ja moona pääsee karkuun. Jos taas rauhassa pyydän sen menmään sinne, ilman hermostumista ja kiirettä, enkä anna sille muita vaihtoehtoja, niin se lopulta menee sinne nöyränä ja tyytyväisenä, ja käy maate. N. 5min odottelin eilen päättäväisesti, että se itse tekee valinnan mennä häkkiin, ovi kiinni sillä hyvä. Siellä se nukkui yli tunnin, vaikka vieressä mentiin agilityä. Sitten tuli tyytyväisenä lämppäämään, oi ja voi. Oliko se sittenkin näin helppoa, tarvittiin vain pieni henkinen ylivoima? Ja näitä tilanteita meillä riittää, ennen otin sen pannasta tassupesulle ja olihan se aika tappelua. Nykyään riittää yksi päättäväinen tule, ja se menee sisomaan kiltisti pesuhuoneeseen, eikä jalkaansa liikauta ennenkuin suihkuttelu on hoidettu, ei tarvitse pitää pannasta kiinni, ati kummankaan hermostua. Sama kynsienleikkuussa, se on ollut meillä aika haastava prosessi, koira tempoo ja panikoi, itsellä kiehuu kun tassut vaan viuhuu eikä leikkuu onnistu. viimeksi laitoin Moonan nätisti kyljelleen, pidin sitä rauhassa aina kun tassu alkoi huitoa, unohdin kiireen, tässä ollaan vaikka koko päivä jos on tarvis. Kynnet oli leikattu nopeammin kuin koskaan ennen. Aina sanotaan että koirat pitää kasvattaa kovin mustavalkoisesti, mikä on tietenkin ihan totta, mutta ainakin Moona osaa näköjään olla hyvin mustavalkoinen. Kun vain itsekin aina olisi.

Moona on jotenkin ollut outo juoksun jälkeen. Treeneissä on alkuun hirveät kierrokset, ja varmaan jokaisissa tokotreeneissä on nyt käynyt kerran kunnolla käteen hampaat. Sitten lopussa se on aina ihan puhki koko koira, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Ihan kun se päästäis kaikki energiansa kerralla veks, ja sitten taantuisi. Kokeenomaisessa se haukku liikkeiden välissä vireen nostatus palkitsemisesta, mutta saattaa johtua ihan muustakin haukkumisen tahattomasta sallimisesta, en tiedä. Olen nyt kieltänyt siitä kun ollaan harjoiteltu kehuihin reagoimista, kyllä se pystyy sen vireen pistämään tekemiseenkin, niinkuin ennenkin. Ei sillä kuitenkaan mitään ääntelyongelmaa ole esiintynyt ennen tätä. Tykkäis vaan haukkua, ja harmi kun joutuu sit kieltämään kesken kehujen :( En tiiä.. Tai sit pitäis vain kehua tosi hillitysti. Muuten liikkeille kuuluu hyvää, ongelmia on ollut metskussa, kaukoissa ja tunnarissa, mutta paremmalla puolella ollaan jo. kaukotkin sujuu ruokakuppipalkalla paremmin kuin koskaan, vähän aikaa sitten kaukopalkka vain häiritsi sitä, kun ajatus olisi ollut puoliksi palkassa ja puoliksi tekemisessä, nyt sillä naksahti jotenkin, että tekee täysillä keskittyneesti ennen vapautusta syömään. Juoksin jälkeinen outouskin on jo katoamassa toivottavasti. Ei ne koira ole koneita ei, pitää ymmärtää..

Viime hakuiluissa ei ollut tietoakaan edellis kerran oudosta käytöksestä, niinkuin arvelinkin kaiken sen ärsyyntymisen keskellä. otettiin mukava treeni ennen taukoa, ensimmäin tyhjä, tosi hieno laatikko pisto, vaikka vähän vielä kummastuttaa kun siellä ei ole ketään piilossa, eikö aina pidäkään löytää joku? Toiselle puolelle valmis, hyvin löytyi, ja kolmas äänellä, ettei vaan palaa etsimään jo tarkistetulle alueella, ja hyvin löytyi taas. Oltiin vierailemassa hi-han treeneissä, joten vieras maasto ja vieraat maalimiehet, hyvin meni siis. Kaksi ilmaisutreeniä on myös ollut, ja viimekerralla meni jo oikein hyvin, niinkuin joskus ennenkin. Otti itse rullan maasta, ja ajatus oli kirkkaan selvänä mielessä, ei oikomista. Lisäksi edistystä siinä, että ukot peitteiden alla, eikä ottanut kertaakaan kiintorullaa suuhun. Joskuhan oli se, että poimi rullan suuhun jo juostessaan näkyvälle ukolle kentällä, nyt ottaa siis irtorullan, ja toivottavasti älyää sitten sen kiintorullankin oton, kun sen aika koittaa.

Esineitä tehtiin myös pari kertaa, ohuita hyvin tallattuja kaistaleita pellolle ja harvaan metsään. Kerran oli valmiit ei mun koskemat esineet, ja ne löytyi, jee. Muuten on ollut ihan omia esineitä lenkin sivussa tehtynä.

Nyt juuri kaikki tuntuu kovin hyvältä, ei ole paniikkia mistään typerästä tokoliikkeesta, agilityn kuumumisesta, vaikeudesta ymmärtää haun monimutkaisia kuvioita, tai sitten muutenvain Moonan käytöksestä tai omasta osaamattomuudestani. Tuntuu että kaikki sujuu, ja hiljalleen menee eteenpäin omalla tahdilla. Nautin tästä hetkestä, sillä ongelmia tulee varmasti taas pian johonkin, niinkuin aina.