Siis ihanko totta vuodatus on hukuttanut viime teksin?? Voi surkeus, blogi vaihtuu ihan just bloggeriin!!!

Ja sitten tämän päiväiseen kokeeseen Hyvinkäällä, ei ole paljon siitä kertomista. Lämpättiin vähän pihalla ennen halliin menoa, Moona teki todella kivasti ja tarkasti. Sitten kun päästiin halliin, otin vielä vähän seuruuta. Ensin keuli, mutta niin se aina kun käy kierroksilla kun pääsee tekemään, ja nousee yleensä vieraista halleista ja ympärillä olevasta hyörinästä. Mutta sitten se ihan kuin salaman iskusta tajusi olevansa juoksussa, ja 11 päivä on ilmeisesti aika tärppi päivä. Se haisteli maata eikä kuullut kun yritin sitä innostaa tekemään, ja alkoi katselemaan ympärilleen, ja yritti päästä muiden koirien luo. Ensin ruutu, hölkötti merkille ja merkillä katseli ympärilleen. Lähti ruutuun, ja jäi heti eturajalle. Mulle tuli paniikki, kun pelko on enemmänkin että ampuu takarajan yli. No nolla siitä. Sitten yritin innostaa sitä ruudun jälkeen, jos tekisi paremmin. No ei auttanut, pudotti metallin ennen kuin sain sen käteen. No eipä tarvinnut sitten enää kärvistellä liikkeitä loppuun, kun Moona karkasi kehästä. Kehän vierestä meni uros, ja Moona lähti kosio matkalle. Tuomari oli hyvin pahoillaan, siihen loppui meidän kisa. Saatiin jatkaa vielä, ja jostain syystä ajattelin että mennään nyt sitten treenin vuoksi. Kaksoiskäskyjä kaukoissa, ajatukset ihan muualla. Meille riitti. Yritin vielä tehdä sen kanssa vähän kehän jälkeen, jotta pääsisi palkkaamaan, mutta ei se vaan pystynyt tekemään mitään. Veti vain ympäriinsä.

Oli todella noloa. Siellä kisata kaikkien hyvien kanssa, ja luulla että kyllä mekin sinne joukkoon mahdutaan, mutta sitten koira karkaa kahden liikkeen jälkeen kehästä. Vein Moonan autoon. Ja kyllä harmitti. En ikinä kuvitellut että meille vois käydä näin. Vaikka jälkeenpäin ajateltuna Moonassa on kyllä vähän hormoonihirviön vikaa, se maiskuttelee urosten pissoja nyt suu vaahdoten, ja viimeksi tärppi päivillä se meni iskemään narttua agikentän laidalla kun kuuntelin mitä ohjaajalla on sanottavana. Moona joka ei edes tykkää muista koirista. Mutta silti, vaikka tapahtuneeseen olikin "syy", se harmitti ihan hirveän paljon. Kisakirjoja odotellessa itkin kuin joku pikku lapsi, kuinka noloa sekin.

Mutta hei, elämä jatkuu. Maailma ei kaatunut tähänkään, eikä tästä huonommin voi varmaan edes mennä. Käytiin toivottavasti pohjalla, eikä alemmas voi enää vajota. Katsotaan milloin uskalla yrittää uudelleen, pitikö mennä juuri aiemmassa kirjoituksessa sanomaan, etten enää inhoa tokossa kisaamista. Vedän sanomani takaisin. Ja tekstikin taisi hävitä jonnekin.

Kiitos kaikille lohduttaneille, yksin en tästäkään olisi selvinnyt!